Perhekirkot

Jumalanpalvelus on aina kaikenikäisten yhteinen kokoontuminen, johon kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Vesannon seurakunnassa Jumalanpalvelusta vietetään kuitenkin myös perhekirkon nimellä ainakin kaksi kertaa vuodessa. Syksyisin joko Mikkelinpäivän Enkelikirkossa tai lokakuisessa Kummikirkossa sekä kevättä juhlimme Mukulamessussa. Perhekirkossa voi kokea konkreettisesti, että Taivaan Isän perheeseen kuuluvat kaikenikäiset. Silloin jumalanpalvelusta on suunnittelemassa ja toteuttamassa lapsia, heidän kotiväkeään ja heidän kanssaan työskenteleviä työntekijöitä, kummeja ja mummeja. Lapset yritetään huomioida jumalanpalveluksen pituudessa, musiikissa ja kaikessa, mitä tapahtuu.

Perhekirkkoon ovat tervetulleita kaikki perheenjäsenet. Oman perheen lisäksi voi mukaan kutsua vaikkapa isovanhemmat tai kummit. Ja jotta Jumalan perhe olisi täydellisesti koolla, mukaan odotetaan myös vanhempia ihmisiä ja perheettömiä

Ajankohtaisten perhekirkkojen tiedot löytyvät alta.

Ota yhteyttä

Niina Salonen
Lastenohjaaja
Terveystie 5
72300 Vesanto